Minä ja ydinvoima
Vastustan ydinvoiman lisärakentamista. Olin tosi pettynyt kun edellinen lisärakentaminen menikin läpi. Lobbaajilla oli liikaa rahaa ja valtaa.
Minä sain kunnon herätyksen todellisuuteen kun Tsernobyl poksahti 1986, juuri kun olin 4:llä kuulla raskaana. Muutenkin kun jo mietti millaiseen maailmaan ensimmäisen lapsensa synnyttää. Siinä sitten kauhuissaan kuunneltiin radiota ja telkkaria ja mietittiin kuka valehtelee ja kuinka paljon, asiastahan ei totuutta pitkään aikaan kerrottu. Ja jahkailtiin pitäsikö niitä joditabletteja syödä. Elettiin Neuvostoliiton tiedotusaikaa.
Suomi sai tuulista johtuen suuremman laskeuman kuin moni lähempänä ollut maa. Täällä säteili niin sammalet, sienet, kala ja poronliha. Jäi vuosiksi suomalaisilta järvikalanpyynti ja sienestys. Poronlihaa kehdattiin aluksi syöttää varusmiehille, mutta Ruotsin kautta totuus poronlihasta tuli tännekin ja muuttui lähes ongelmajätteeksi.
Kesti vuosia ennen kuin aiheesta tehtiin kunnon dokumentteja. Kyllä minua kosketti Ukrainan ydinonnettumuusevakot ja perheet, joissa sairastuttiin säteilytaudeille. Ja moni myös kuoli. Ja siitä kiistellään varmaan edelleenkin, tuliko säteilyä saaneille perimään muutoksia ja mikä jälkeläisten taakka siitä on.
Suomessakin tilastollisesti on osoitettavissa, että kilpirauhassyövät lisääntyivät ajoittuen ydinonnettomuuden vaikutusaikaan. Tunne kaksi henkilöä, jotka kilpirauhassyövän siitä hyvästä saivat. Hoitomuodot sen syövän hoidossa ovat toki kehittyneet, mutta kurja sairaus silti ja jättää jälkensä, vaikkei henki menisi.
Minusta meillä on ihan tarpeeksi kestämistä siinä että Suomenlahden toisella rannalla on Venäläisten ydinvoimalat. Niissä ainoa lohduke on että ne ovat myös lähellä Pietaria, joten venäläiset kyllä huolehtivat itsekin niiden turvallisuudesta parhaan kykynsä mukaan. Mutta shit happens.. Kuten itsemurhalentäjät ja Word Trade Center.
Kun ensimmäiset ydinvoimalat perustettiin Suomeen elettiin aikaa, jolloin ydinjäte kuskattiin surutta junilla Neuvostoliiton perukoille, ties minne. Nythän ydinjätteen tuottaja on velvoitettu keksimään jätteelle loppusijoituspaikan. Ja kuten monessa muussakin asiassa niin loppusijoituspaikkoja etsiessä, “not in my backyard”, NIMBY-ilmiö ymmärrettävästi valtaa mielen.
En halua ydinvoimalaa tai ydinjätesäiliöitä naapuriini enkä edes naapurimaahani, mutta sitähän ei täältä voi estää. Toivon, että ilmastonmuutokseen heräämistä ei käytetä ydinvoima-aatteen lisäämiseen. Tehokkaammin pitäisi tarttua muihin energiamuotoihin ja kuten ilmastoseminaarissa kuultiin; paras energia on käyttämätön energia. Lopetetaan tuhlaaminen ja keskitytään energian säästämisen keinoihin.
